|
Kirkasvalohoito Millaisia oireita valon puute aiheuttaa? Syksyllä ja talvella monet meistä tuntevat olonsa väsyneeksi ja voimattomaksi. Valon vähyys saattaa aiheuttaa myös unihäiriöitä. Toiset huomaavat syövänsä tavallista enemmän ja painon nousevan. Jotkut voivat kokea jopa masennusta. Nämä oireet johtuvat kehomme normaalista pyrkimyksestä sopeutua muuttuneisiin elinolosuhteisiin, lyhyempiin päiviin ja niukempaan luonnonvalon määrään. Tämä ilmiö on nimeltään SAD (Seasonal Affective Disorder) eli kaamosmasennus. Sitä lievempi muoto on SUB SAD eli kaamosrasitus tai vuodenaikaväsymys, joka on huomattavasti yleisempi kuin SAD.
Kirkasvalohoidolla pirteyttä vuoden ympäri Nykyaikana meiltä odotetaan tehokkuutta kaikkina vuodenaikoina. Emme voi vetäytyä esi-isiemme tavoin ”talvihorrokseen”. Elämänrytmin muuttuminen ja yhä vähäisempi oleskelu luonnollisessa auringonvalossa lienee edistäneen talvisin toistuvia kaamosoireita. Kaamosmasennus näyttäisi olevan uuden ajan ilmiö, joka on yhteydessä kaupungistumiseen ja luonnosta erkaantumiseen. On löydettävä keinot ylläpitää positiivista mielialaa ja aktiivisuutta. Tätä varten on kehitetty kirkasvalohoito, jonka avulla yhä useammat selviytyvät pimeän talven aiheuttamasta kaamosrasituksesta. Kaamosmasennuksen oireet ilmaantuvat tavallisesti lokakuussa ja hälvenevät maaliskuussa. Kaamosmasennuksen vaikeimmat ajanjaksot sijoittuvat yleensä marraskuulle ja tammikuulle. Oireet toistuvat vuosittain säännöllisesti vuoden pimeimpään aikaan. Käyttäjäkokemukset ovat osoittaneet, että säännöllinen kirkasvalohoito auttaa säilyttämään hyvän työvireen. Varsinkin toimistotyöntekijät ja heidän työnantajansa ovat todenneet kirkasvalon hyödyt. Vuorotyötä tekevät ovat löytäneet kirkasvalohoidosta oivan keinon tasapainottaa epäsäännöllistä vuorokausirytmiään. Samoin matkustamisen aiheuttamista aikaeroista (jet lag) palautuminen nopeutuu huomattavasti oikein ajoitetulla kirkasvalohoidolla.
Kirkasvalo vaikuttaa silmien kautta Valo etenee ensin silmien verkkokalvolle ja sieltä edelleen erillistä hermorataa pitkin suoraan kehon sisäisen kellon muodostamiin hermosoluihin (suprakiasmaattinen tumake), jolla on hyvin tärkeä osa kehon rytmien säätelyssä. Käpylisäkkeen erittämällä melatoniinilla eli pimeähormonilla on suuri merkitys unentarpeeseen ja vireystilaan. Kirkasvalo vähentää melatoniinin eritystä.
Kirkasvalohoito on helppoa ja turvallista Kirkasvalohoito on miellyttävä tapa hoitaa itseään. Siihen tarvitset vain INNOSOL-kirkasvalolaitteen, joka korvaa tehokkaasti puuttuvan luonnonvalon. Laitteen ääressä oleskellaan mieluiten päivittäin noin ½ - 2 tuntia. Kirkasvalohoito on suositeltavaa aloittaa annoksella 2500 luksia 2 tuntia päivässä. Annosta voidaan pienentää aina ½ tuntiin asti. Hoidon tulisi olla aluksi päivittäistä ja jatkossa 5 päivänä viikossa talven yli. Hoitovaikutus on useimmiten havaittavissa jo viikon kuluessa, mutta osalla vaikutukset tuntuvat 2-4 viikon kuluttua hoidon aloittamisesta. Hoito on tehokkainta aamulla kello 6 ja 10 välillä. Illalla otettu valohoito saattaa vaikeuttaa unensaantia, joten sitä ei suositella otettavaksi kello 20 jälkeen. Laitteen tyypistä riippuen maksimihoitoetäisyys vaihtelee 45–115 cm:n välillä. Hoitoetäisyydellä tarkoitetaan kasvojen etäisyyttä laitteesta. Mitä lähempänä laitetta oleskelet, sitä tehokkaampi ja lyhyempi on yksittäinen hoitokerta. Valonlähdettä ei tarvitse katsoa kohtisuoraan, vaan riittää kun se on näkökentässä. Siksi valohoito ei vie tehokasta aikaasi, vaan voit samalla vaikka lukea, syödä aamiaista tai katsoa televisiota.
Kirkasvalohoito ja terveet elämäntavat Säännöllinen liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat oleellinen osa hyvinvointiasi. Tutkimusten mukaan kirkasvalohoidon vaikutukset ovat parhaimmillaan yhdistettynä samanaikaiseen kuntoiluun. Halutessasi voit asettaa INNOSOL-kirkasvalolaitteen kuntoilulaitteesi, esimerkiksi kuntopyörän läheisyyteen.
INNOSOL-kirkasvalolaite – tehokas, turvallinen, ja kätevä Kirkasvalohoidon edellytyksenä on vähintään 2 500 luksin valomäärä. Mikä tahansa kirkasta ja voimakasta valoa antava valaisin, kuten esimerkiksi halogeenivalo, ei sovellu kirkasvalohoitoon. INNOSOL-kirkasvalolaitteet täyttävät kaikki hyvälle valohoidolle asetetut vaatimukset. Valo on värinätöntä ja se jakautuu tasaisesti. Koko valopinnan peittävä opaalinen suojakupu suodattaa UV-säteilyn. Riittävän suuri hoitoetäisyys takaa miellyttävän hoitoelämyksen. INNOSOL-kirkasvalolaitteiden pintakirkkaus on mahdollisimman alhainen, mikä vähentää häikäistymistä. INNOSOL-kirkasvalolaitteet ovat korkealaatuisia. Ne on kehitetty ja testattu Suomessa, jossa sekä vuodenaikojen että valon määrän vaihtelut ovat selviä ja voimakkaita. Suomi on maailman johtavia maita kirkasvalohoidon tutkimuksessa ja nämä tutkimukset ovat olleet tärkeänä lähtökohtana INNOSOL-kirkasvalolaitteiden kehitystyössä. Vaikka luonnonvalon puute on tyypillisintä Pohjois-Euroopalle, on ilmiö tuttu myös muualla maailmassa. Keski-Euroopan syksyt ja talvet ovat yhtä lailla pitkiä ja luonnonvaloa on niukasti tarjolla. Kaamosoireilu ei ole siten vain pohjoisten leveysasteiden ihmisten ongelma. INNOSOL-kirkasvalolaitteilla onkin eri puolilla maailmaa tuhansia tyytyväisiä käyttäjiä, jotka ovat löytäneet INNOSOL-kirkasvalolaitteilla ratkaisun kaamosrasitukseen ja elämänlaadun kohottamiseen. Lisätietoa: http://www.innojok.fi/kirkasvh/kirkasvalo.php |
|
|||||||||||||||||||||||||||||
Kassalle